Linneran
tarinoissa on monesti inhorealistiset piirteet on viety sen verran
pitkälle, että vaikka aiemmin ehdin mainostaa tarinoiden olevan
”arkisia”, se ei tavallaan pidä paikkaansa. Unenomaisuus, ns. tavallisen
ihmisen elämään suhteutettu epätodellisuus, selkeä vertauskuvallisuus
ynnä muut piirteet kyllä oikeasti vie niitä muualle kuin ”arkiseen”
suuntaan!? Tai, ehkä nimenomaan paljastaa järjellisen ja järjestyksen
rinnalla liikkuvan maailman minkä äärellä sen huomaavat sivuhahmot joko
menettävät henkensä, oksentavat kauhuissaan tai työntävät lastenrattaita
poispäin sadatellen hullujen hölmöilyjä.
Sarvilevyt oli palannut perusteellisemmin Suomalaisten pahan mielen tarinoiden äärelle. Erinomaisen mielenkiintoista pohdiskelua.
Lue koko teksti: Täällä.