lauantai 23. marraskuuta 2024

Maidenventures - Rautaisen fanituksen polulla

Minun ja Juhana Kolin kirjoittama Maidenventures - Rautaisen fanituksen polulla ilmestyy ensi kuussa, joten ehtii tarpeen tullen vaikka joululahjaksi. Reilusti päälle neljäsataa sivua intohimoista Iron Maiden -fanitusta ja lennokkaita reissutarinoita maailman laidalta toiselle.

Lisätietoa kirjasta: Täältä. 

lauantai 4. marraskuuta 2023

Sarvi-podcastin vieraana

Minulla oli verraton ilo ja kunnia olla Sarvi-podcastin vieraana. Kesäisten sessioiden aikana nauhalle tallentui melkoinen määrä monenkirjavaa keskustelua, josta reilun kolmen tunnin setti on julkaistu sekä Bandcampissa että Youtubessa. Seuraavista linkeistä pääsee kuuntelemaan:

Bandcamp: Tästä

Ensimmäinen osa Youtubessa: Tästä.

Toinen osa Youtubessa: Tästä.

Kolmas osa Youtubessa: Tästä. 

Neljäs osa Youtubessa: Tästä. 

perjantai 6. lokakuuta 2023

Sama vanha sade julkaistu

Esikoisromaanini Sama vanha sade on virallisesti julkaistu.

Tilaa kirja: Täältä.

Tutustu Kiuas Kustannuksen timanttiseen syystarjoukseen: Täällä.  

torstai 7. syyskuuta 2023

Sama vanha sade ennakkotilattavissa

Esikoisromaanini Sama vanha sade on nyt ennakkotilattavissa kustantajan nettikaupasta. Kirjan alustava ilmestymispäivä 12.10.

Tilaamaan pääsee: Tästä.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Menneisyys ei ole kuollut

 

Kirjoillaan Urheiluhullu (Otava, 2019) ja Éric Perrin – Lavalin leijona (Otava, 2022) melkoista huomiota herättänyt Lasse Lindqvist oli kirjoittanut kauniisti allekirjoittaneen vanhoista ja myös tuoreemmista rikoksista.

Tässä mainittujen rikoshommien lisäksi meillä on jonkinmoinen siivu yhteistä historiaa Kuiskaus pimeässä -lehdessä, johon toimitimme asianmukaisesti vuoroa vaihtaen toistemme kauhunovelleja. Jos en aivan väärin muista, niin viimeinen novelli, jonka Lasse toimitti minulta, oli Alassuinen virta.
 
Ja kuinka ollakaan, alassuinen virta jatkaa virtaamistaan myös ensi syksynä ilmestyvässä romaanissani.
 
Lassen seuraava kirja Private Chef painekattilassa on ennakkotilattavissa: Täältä

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Tuore arvostelu Instagrammissa

Kokonaisuudessaan SUOMALAISIA PAHAN MIELEN TARINOITA on tasalaatuinen kokoelma mielenkiintoisia tarinoita, jotka tempaavat mukaansa ja jättävät jälkeensä jonkinlaisen hyvän olon tunteen.

Suomalaisia pahan mielen tarinoita löytää edelleen uusia lukijoita, mikä on erittäin hienoa. 

Lue arvostelu: Täällä.

Osta kirja: Täältä.  

keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Sarvi, levy ja kirja osa II

Linneran tarinoissa on monesti inhorealistiset piirteet on viety sen verran pitkälle, että vaikka aiemmin ehdin mainostaa tarinoiden olevan ”arkisia”, se ei tavallaan pidä paikkaansa. Unenomaisuus, ns. tavallisen ihmisen elämään suhteutettu epätodellisuus, selkeä vertauskuvallisuus ynnä muut piirteet kyllä oikeasti vie niitä muualle kuin ”arkiseen” suuntaan!? Tai, ehkä nimenomaan paljastaa järjellisen ja järjestyksen rinnalla liikkuvan maailman minkä äärellä sen huomaavat sivuhahmot joko menettävät henkensä, oksentavat kauhuissaan tai työntävät lastenrattaita poispäin sadatellen hullujen hölmöilyjä.

Sarvilevyt oli palannut perusteellisemmin Suomalaisten pahan mielen tarinoiden äärelle. Erinomaisen mielenkiintoista pohdiskelua. 

Lue koko teksti: Täällä

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Sarvi, levy ja kirja

Ruumissaarna levy ei todellakaan vaikuta ylitöpositiiviselta, mutta siitä voi kirjoittaa hyvinkin positiiviseen sävyyn! On nimittäin aikas perkeleen kova ja omaleimainen levy taas käsillä! Harri Linneran kynästä tulleet lyriikat tavoittaa jotenkin ihan uudenlaisen tason elämänvastaisessa kurjuudessa.

Lahtelainen Sarvilevyt oli kirjoittanut Ruumissaarnan toisesta osasta oikein myönteiseen sävyyn. Tämän lisäksi Suomalaiset pahan mielen tarinat saivat Sarvi suosittelee! -leiman.

Teksti kokonaisuudessaan luettavissa: Täällä.   

perjantai 8. lokakuuta 2021

Förgjord - Ruumissaarna pt. II MCD

Enää vain tahto viimeinen
en kaipaa kiveä muistolleni
enkä arkkua luilleni
olkoon siinä mihin jäivät
luonto korjaa kyllä omansa
perkele on omansa jo ottanut

Kirjoitin sanoitukset naarajärveläisen Förgjordin Ruumissaarna pt. II -lyhytsoitolle, joka koostuu neljästä kappaleesta ja jonka kesto on noin parikymmentä minuuttia. Levyn kappaleet ovat:

(1) Maailmaan paiskattu

(2) Lohduttomuuden airuet

(3) Kaunan ja katkeruuden ehtoollinen

(4) Sama kohtalo

Ruumissaarnaa saa bändiltä hintaan 8 euroa plus postikulut: forgjord@gmail.com

Katso levyn kolmannesta kappaleesta tehty video: Täällä.

Förgjordin Facebook-sivu: Täällä.  

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Arvostelu Sarastuksessa

Linnera ei tee reportaasia yhteiskunnan raadollisuudesta vaan hämmentää alitajunnan synkeimpiä pohjamutia. Hän luo tarkkanäköisiä silmäyksiä sieluntiloihin jotka ovat todellisia, vaikka niiden järkyttävimmät ilmentymät pysyvätkin useimmille vieraina. Suomalaisia pahan mielen tarinoita on oivallisesti nimetty, sillä teos on kuin kirjan mittaiseksi venytetty krapula-ahdistus.

Timo Hännikäinen oli kirjoittanut Suomalaisista pahan mielen tarinoista erinomaisen tarkkanäköisen ja ajatuksia herättävän kritiikin. 

 Lue arvostelu kokonaisuudessaan: Täällä.

maanantai 6. syyskuuta 2021

Tuore arvostelu Instagrammissa

Hämmästyttävää teoksessa on se kuinka kieroutunut mieli kuvattu uskottavasti. Ei ole epäilystykään, etteikö kirjailija ole paneutunut teoksen aiheeseen.

Henna Pöntinen oli lukenut ja arvostellut novellikokoelmani Suomalaisia pahan mielen tarinoita. 

Lue arvostelu kokonaisuudessaan: Täällä  

sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Arvostelu Karjalaisessa

Arvostelun arvosteleminen on melko lailla tympeää hommaa, mutta joskus sitäkin täytyy harrastaa.

Tässä Karjalaisen kritiikissä kriitikko on selvästikin hurmioitunut omista ajatuksistaan niin täydellisesti, että suurin osa Suomalaisista pahan mielen tarinoista on tainnut jäädä häneltä aika lailla kokonaan lukematta.

Kriitikko haluaa nähdä kioskikirjallisuutta, joten sitä hän sitten myös näkee. Tuon subjektiivisen harhansa pohjalta arvostelija rakentaa omasta mielestään kauhean oivaltavan death metal -analogian, jolla hän sitten huiskii kuin paremmallakin leimakirveellä, muttei osu oikeastaan mihinkään. Siihen päälle hän päättää briljeerata akateemisella oppineisuudellaan kyselemällä sosiologisen näkökulman perään ja mutkan kautta arvostelemalla aiemmin ilmaisemaani haluttomuutta leikkiä moraalinvartijaa. Tämäkin kertoo lähinnä melkoisesta haluttomuudesta ymmärtää rikosgenreä ja sitä kautta myös Suomalaisia pahan mielen tarinoita.

Lopulta tuntuu, että minä voisin aivan perustellusti kauhaista leimakirveen kriitikon kädestä ja upottaa sen hänen kalloonsa: on puhtaasti näkökulmakysymys, hukunko minä tarinoideni kanssa pintaan vai painunko pohjamutiin - tässä asiassa Karjalaisen kulttuuritoimitus on toki pikkaisen yksin, se sanottakoon - mutta eipä tässä arvostelussa ollut edes yritystä päästä pinnan läpi ja nähdä sen taakse. Padat, kattilat ja niin edelleen.   

Kuten sanottu, arvostelun arvosteleminen on nuivaa puuhaa. Pidän kuitenkin kiinni oikeudestani tulla arvostelluksi siitä, mitä olen oikeasti tehnyt ja kirjoittanut, sen sijaan, että ilman minkäänlaista vastalausetta antaisin jonkun tuntemattoman käyttää minua oman pätemisentarpeensa ovimattona ja sylkykuppina.          

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Arvostelu Kuiskeessa

Linneran groteskit rikostarinat ovat todellakin hyytäviä, ja ne pohdituttavat vielä hetken aikaa lukemisen jälkeen. Ne antavat ajattelemisen aihetta, sillä Linnera kuvaa pää- ja sivuhenkilöinä olevien mielenmaisemia, ajatustapoja ja kieroutuneita mielihaluja tarkasti, melkein todellisuutta hipovalla tavalla.

Kulttuurijulkaisu Kuiske oli julkaissut hyvin ansioituneen kritiikin Suomalaisista pahan mielen tarinoista.

 Lue arvostelu kokonaisuudessaan: Täällä.  

lauantai 29. toukokuuta 2021

He ansaitsivatkin kuolla (kritiikki)

Kirjoitin kirjallisuus- ja kulttuurilehti Säröön (42/2020) kritiikin Timo Teräsahjon pienoisromaanista He Ansaitsivatkin kuolla.

Särö löytynee melko monen kirjaston hyllystä, mutta jos haluaa hankkia oman kappaleen, niin se onnistuu: Täällä

Särön Facebook-sivu löytyy: Täältä.

lauantai 22. toukokuuta 2021

Uusi arvostelu

Teos Suomalaisia pahan mielen tarinoita koostuu kahdestatoista eri pituisesta kertomuksesta. Tarinoista, jotka vievät lukijan matkalle hyytäviin äärimmäisyyksiin, riippuvuuksien, mielen sairauksien sekä perustavanlaatuisen pahuuden alkulähteille. Pahuuden, johon eläinlajeista vain ihminen kykenee.
Marko Keckman oli julkaissut erinomaisen terävän ja ansioituneen arvostelun Suomalaisista pahan mielen tarinoista.

Lue arvostelu kokonaisuudessaan: Täällä.

Sanomalehti Karjalaisessa

Äidinkielen tunneilla ja ylioppilaskirjoituksissa istuneet muistavat vaaran kirjoittaa otsikon
vierestä. Joensuulainen Harri Linnera ei tähän sorru esikoisnovellikokoelmassaan. Suomalaisia
pahan mielen tarinoita kertoo juuri aiheestaan.

Sanomalehti Karjalainen julkaisi melkein aukeaman verran pahan mielen asiaa.

Jutun digiversio luettavissa: Täällä

perjantai 7. toukokuuta 2021

Suomen Kuvalehdessä


Suomalaisia pahan mielen tarinoita on harvinaisen hurja kirja. Ja ehdottoman omanlaisensa.

Suomen Kuvalehden tuoreessa numerossa on uusia rikoskirjailijoita esittelevä artikkeli, jossa on käsitelty myös Suomalaisia pahan mielen tarinoita - ja vieläpä varsin kannustavaan sävyyn.

 Lue artikkelin digiversio: Täällä

perjantai 16. huhtikuuta 2021

Suomalaisia pahan mielen tarinoita: VI tekstinäyte


Ilmavirran mukana havisevat tapetinrepaleet saavat seinät näyttämään eläviltä. Kaikki muu onkin kuollutta. Kuihtuneet kukat, kellertävät kaupunkilehdet, hometäpläiset pizzalaatikot. Kuolleelta löyhkää ja näyttää asukaskin, vaikkei sitä olekaan, ei ihan.  

»Mitä vittuu te paskakytät täällä taas teette!?»

»Tuli soitto melusta», vastaan, »haittaako, jos vilkaisen hieman ympärilleni?»

»Vittu, aivan sama mulle.» 

Pyyhkäisen kengälläni roskakasan sivuun makuuhuoneen oven edestä ja astun sisään. Pullo kolahtaa lattialle selkäni takana, sohvan jouset narahtavat.

»Hei paskalakki, mihin aikaan te laskette Mirjamin pihalle?»

»Mirjamin?» pysähdyn sijoilleni, »eihän se ole ollut meillä kahteen viikkoon.»

Jääkaapin ovi aukeaa, pullo sihahtaa auki. Mustuneen peiton alla lepäävä hahmo ei nouse aamuoluelle. Ei enää.

- Novelli Ohennettu rakkaus

lauantai 10. huhtikuuta 2021

Suomalaisia pahan mielen tarinoita: V tekstinäyte

Kadut jakavat lahjojaan, pameja ja mehukkaita filttereitä. Puolikas kalja sieltä, Gambinan pohjat tuolta. Elämä hymyilee minulle ja Millalle. Viimeinkin.

Työnjako tarvitaan perheessäkin. Milla huolehtii huushollista, minä metsästän ja keräilen. Mikko otettiin huostaan viime jouluna. Ei sovi kirkkaat viinat minulle.

Päivä taittuu iltaan, broilerifileet kylmäävät kylkeä povitaskussa, butaanipurkit kolisevat kassissa, rystysistä tiputtelee verta. Turha tulla selittämään, vittu, ei ole Milla myynyt persettään kävelykadulla.

Lasken aarteet lattialle. Oma koti kullan kallis. Sihautan butaania suuhuni ja hengitän syvään, lämmin tunne leviää keuhkoista ympäriinsä, korvissa humisee. Haukkaan palasen makkaraleivästä. Kyllä rakastava vaimo muistaa. En aio suuttua edes homepilkuista.

Butaani panettaa. Painaudun Millaa vasten. Hänen perseensä on kylmä, on ollut jo viikon.

- Novelli Perheenpää