Näillä näkymin seuraavat mahdollisuudet julkaista arvosteluni Tuomas Liuksen Magnum opus -kirjasta printtimediassa menevät väistämättäkin tämän vuoden loppupuolelle, joten julkaisen tässä Goodreadsiin kirjoittamani mietteet eräänlaisena ennakkoarvosteluna. Onhan sekin jotakin.
Kauhun, trillerin, scifin, huumorin ja ties minkä muun yhteen naittaminen onnistuu pääosin mallikkaasti, mutta siellä ja täällä lipsutaan hieman uskottavuuden kapealta polulta. Toisaalta tämäkin ongelma saattaa kirpaista lähinnä alentuneesta huumorintajusta kärsivää lukijaa. Oli miten tahansa, kirjan loppupuolella fokus on aivan liikaa mahtipontisten puitteiden rakentelussa, eikä itse substanssissa, joka jää kieltämättä jollain tapaa ohkaiseksi.
Hieman jäin myös pohtimaan kirjoittajan rakkautta detaljeja kohtaan. Teoksen alkupuolen taiteilijakuvaukseen ne luovat syvyyttä ja tietynlaisen autenttisuuden leiman, mutta pelkäänpä pahoin, että asevarustelusta ja sisustusratkaisuista kerrotut yksityiskohdat menevät suurimmalta osin hukkaan. Ainakin minun kiinnostukseni tyydyttämiseen riittää aivan hyvin ysimillinen, haulikko ja seitenkuuskakkonen - ja se, että losahtaa kunnolla. Sisustamisesta en ymmärrä muuta kuin sen, että veri sopii parhaiten valkoiselle seinälle. Taas toisaalta tunnen kyllä melkoista kunnioitusta sellaista kirjailijaa kohtaan, joka voisi uskottavasti hustlata tykkejä Mersun takaloosterista Huvila & Huussi -sarjan kuvaustauoilla.
Pintapuolisesti yhteen summattuna Magnum opus on genrerajoja rikkovassa kunnianhimoisuudessaan erinomaisen virkistävää luettavaa. Tällaista kirjaa olen kaivannut jo pitkään ja toivonkin, että tästä versoo paljon uusia avauksia kauhun ja rikoksen rajamaille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti